Lontoon Pormestari

Lontoon uudeksi pormestariksi valittu Sadiq Khan äänesti juristivaimonsa Saadiyan kanssa Etelä-Lontoossa torstaina. Pormestari antaa miljoonakaupungille kasvot ja päättää isoista linjoista.

Lontoon pormestari Sadiq Khan on ilmoittanut kaupunkinsa tuomitsevan jyrkästi terroriin turvautuvat ihmiset. Khanin mukaan Lontoo on todistanut kerta toisensa jälkeen, ettei sen asukkaita pysty pelottelemaan ja kukistamaan terrorismilla. Khan kertoi olevansa tiiviisti yhteydessä Lontoon poliisiin ja muihin viranomaisiin metroiskun tiimoilta.

Lontoon entinen pormestari Boris Johnson on verrannut Euroopan unionia natsijohtajaan. Johnson sanoi, että Euroopan unioni käyttäytyy kuin Adolf Hitler yrittäessään muodostaa supervaltiota. Johnsonin mukaan Eurooppaa on kahden tuhannen vuoden aikana yritetty yhdistää useaan otteeseen yhden hallinnon alle ja aina huonoin tuloksin.

Lauantaina Lontoon pormestari kirjoitti lausunnon Observer-lehdessä, jossa rinnasti Yhdysvaltain presidentin 1900–luvun fasisteihin. Khan sanoi vertauskuvallisesti, että Trumpille ei pitäisi rullata punaista mattoa, koska tämä levittää äärioikeistolaisia arvoja ja uhkaa demokraattista järjestelmää.

Lontoon pormestari: Orange man badLontoon pormestari Sadiq Khan puukkoiskusta. – Maailman.

– Haagin pormestari Pauline Krikke ryöstettiin omassa kaupungissaan. Krikke yritti salata asian medialta, mutta alankomaalaisen RTL -kanavan paljastettua asian hän myönsi tapahtuneen. Pormestari kertoi alankomaalaiselle NOS:lle, että kaikki.

Lontoon pormestarin mielestä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Britannian-vierailu tulisi perua.-Mielestäni meidän ei tällaisessa tilanteessa tulisi levittää punaista mattoa Yhdysvaltain presidentille, joka käyttäytyy vastoin kaikkia arvojamme, Lontoon pormestari Sadiq Khan kertoi maanantai-iltana Britannian televisiossa.Khan kommentoi, että Britannian suhde Trumpiin on kuin.

Entistä röyhkeämpi homolobby. Lontoon kiistaa ovat siivittäneet kesän ajan eri puolilla Eurooppaa järjestetyt homojen ”Pride-marssit”, joissa seksiasuihin pukeutuneet perverssit marssivat Suomessakin pienten lasten kanssa samoissa seurueissa. Lontoon ja Suomen tapahtumat osoittavat, että homolobbysta tulee vuosi vuodelta itsevarmempi, röyhkeämpi ja vaarallisempi.

Naisten Moukarin Paino Moukarin Pauliina Kerola ja Kari Häti. Ole Johansson Golf Golf 55+ + Väyliä parempaan elämään On yksilöllinen tapa löytää uusi

Saksa suosittelee, että kansalaiset käyttävät suojamaskeja kulkiessaan kaupoissa ja julkisessa liikenteessä. Asiasta kertoi.

Lontoon pormestari Sadiq Khan on rinnastanut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin 1900-luvun fasistijohtajiin. Khan kritisoi Observerin kirjoituksessaan presidentti Trumpia tämän Britannian-valtiovierailun alla.

Järjestelystä tiedotti Lontoon pormestari Sadiq Khan lauantaina. Kahdesta hotellista on varattu tätä varten yhteensä 300 huonetta 12 viikon ajaksi. Lontoon perinteisten mustien taksien kuljettajia ilmoittautui vapaaehtoisiksi kyyditsemään kodittomia hotellimajoitukseen.

Käytetty Hybridi Sanna Marin Isä Pieni maaseutukylä kiinnostaa jo Saksan tiedustelua. – Kirjakustantaja Götz Kubitschek kasvattaa keskellä itäisen Saksan maaseutua seitsemää lasta,

Saksa suosittelee, että kansalaiset käyttävät suojamaskeja kulkiessaan kaupoissa ja julkisessa liikenteessä. Asiasta kertoi.

Ruotsissa koronaviruksen takia kuolleiden määrä on noussut 1  400:aan. Viimeisen vuorokauden aikana uusia kuolemia.

Lontoon pormestari Sadiq Khan on rinnastanut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin 1900-luvun fasistijohtajiin. Khan kritisoi Observerin kirjoituksessaan presidentti Trumpia tämän Britannian-valtiovierailun alla. Khanin mielestä Trumpille ei pitäisi levittää punaista mattoa, kun tämä levittää äärioikeistolaisia arvoja ja uhkaa demokraattista järjestelmää.

Ruotsissa koronaviruksen takia kuolleiden määrä on noussut 1  400:aan. Viimeisen vuorokauden aikana uusia kuolemia.